ss

ss

torstai 20. kesäkuuta 2013

Perussukkaa jälleen

Ensin oli väri ja sitten löytyi oikean värinen lanka. Ja sitten piti vielä etsiä malli, mutta sopivaa mallia ei löytynytkään. Paria kokeilin, mutta purin heti alun jälkeen. Joten tuloksena oli vain perussukka:


Lanka: Austermann Step
Puikot: 2,75 mm
Koko: n. 45

Nämä tulevat lahjaksi M:n poikaystävälle, kun he saapuvat Suomeen heinäkuussa. Pikkuisen jännittää, onko koko sopiva, koska sopivaa mallijalkaa ei ollut lähipiirissä. Olen kyllä valmistautunut tekemään korjauksia = purkamaan ja tekemään kavennukset uudelleen.

Vietämme miehen kanssa juhannusta aivan kahdestaan. Vähän aikaa sitten juttelimme asiasta ja totesimme, että taitaa todellakin olla ensimmäinen kerta:) 

Pitemmittä puheitta toivottelen kaikille täällä käyville oikein reutouttavaa juhannusta!


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pääkalloja

Edit: Kuvat vaihdettu ja linkki ohjeeseen lisätty

Työkaveri välitti minulle facebookissa levinneen ohjeen huivista. Hänellä sattuu olemaan syntymäpäivä   heinäkuun alkupäivinä, joten arvaatte varmaan, mitä hän saa lahjaksi. Valitettavasti en löytänyt ohjeen linkkiä tähän hätään, mutta blogi, josta ohje on peräisin, on ruotsinkielinen.





Kuvassa huivin punainen näyttää ainakin minun koneellani tosi hailakalta, vaikka oikeasti sävy on kauniin tummanpunainen. Lanka on Cataniaa ja koukku 3,5 mm. Tässä ovat pääkallot vähän lähempää.





Äitini on joutunut sairaalaan sääriluun murtuman ja pullapalan väärään kurkkuun joutumisen takia. Ilmeisesti luu murtui 'elvytystilanteessa'. Jalka tulee olemaan kuusi viikkoa kipsissä ja äiti koko sen ajan sairaalassa. Saa nähdä, miten jalka alkaa parantua ja miten äidin kunto kestää sairaala-ajan taantumatta.  

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Melkein business -luokassa

Miehen kanssa kävimme tammikuussa matkamessuilla ja täyttelimme siellä erinäisen määrän kilpailukuponkeja. Yleensähän näistä ei perästä kuulu, mutta tällä kertaa miehelle soitettiin ja hän voitti business-luokan lentomatkan Kiovaan. Lentoyhtiö oli UIA eli Ukraine International Airlines.

Mies sai järjestettyä loma- yms. asiat sekä J:n matkaseurakseen ja matka saattoi reilu viikko sitten alkaa. Heti check-in-tiskillä selvisi, ettei koneessa ollut lainkaan business -luokkaa. Kone oli kuulemma vaihdettu isompaan eikä siinä ko. luokkaa ollut eikä tullut tikettiä loungeenkaan. Kone tosin oli 75-paikkainen, joten olisi mielenkiintoista tietää, miten pieni alkuperäinen kone olisi ollut :D Kone olisi myös muutaman tarjoilupöydän korjaamisen tarpeessa.

Itse Kiova oli kuulemma tosi miellyttävä kokemus. Sekä itse kaupunki että majoitus osuivat kuulemma nappiin. Tässä yksi kuva Kiovasta; kaunista on.


Kiovan lentokentällä odotti yllätys, kun miehelle ilmoitettiin, että hänen lippunsa on mitätöity. Miehen piti käydä useammalla luukulla ennen kuin lippu taas avattiin. Paluulennollakaan ei ollut business -luokkaa, mutta ei mies sitä enää odottanutkaan. Lentosekoilusta huolimatta matka jäi plussan puolelle, koska Kiova oli niin antoisa kohde.

Onneksi tämä artikkeli ilmestyi vasta matkan jälkeen.

Sillä aikaa, kun blogimies matkusteli, minä kudoin sukkia :) Neuloin jokin aika sitten kaverin pojalle kaksi sukkaparia. Mies tykästyi toisen parin lankaan ja päätin sitten neuloa hänellekin siitä sukat. Tosin neuloin sukkia jo Amsterdamin - Brysselin -matkalla, mutta valmiiksi ne sain vasta nyt.


Lanka: Regia Galaxy
Puikot:         2,5 mm 
Malli:    perussukka