ss

ss

perjantai 24. tammikuuta 2014

Prinsessamekko

Kiitos paljon ryijy- ja lipastokehuista. Niistä löytyy lisätietoa täältä.

Taisin jossain vaiheessa mainita, että kummitytön pikkusiskon synttärilahja myöhästyi pahasti. Mekko neulottiin 2,5 mm:n puikoilla ja se kesti ja kesti. Nyt se on ollut jo tovin valmiina ja saajallaan. Ilmeisesti sain kuitenkin myöhästymisen anteeksi, koska puhelimessa mekosta kiitettiin kauniisti ja värikin oli aivan oikea :)

Malli: Novita kesä 2005
Lanka: Kotiväki pinkki
Puikot: 2,5 mm
Koko: 120 cm (pituus)
110 cm (leveys)

Aloitin mekon aivan koon 120 cm mukaisilla silmukkamäärillä, mutta pian totesin, että siitä tulee aivan mahdottoman leveä. Joten otin pituuden 120 cm:n mukaan, mutta silmukoita loin edellisen koon mukaan. En edelleenkään pidä kappaleiden yhdistämisestä. Sivusaumat sain jo mieleni mukaan, mutta hihasaumat eivät vieläkään asettuneet nätisti. 

Meillä näytti tänään(kin) näin kylmältä. Mittari näytti aamulla reilut 20 astetta pakkasta eikä se paljon siitä päivällä laskenut.



Jos tätä herraa ei olisi, en nenääni ulos pistäisi. Sentään joku pitää raittiin ilman saannista huolen :)



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Teellä Piikun kanssa :)

Piiku halusi kutsua minut kahville, mutta koska ilmeisesti olemme molemmat teenjuojia, vaihdoin otsikon ihan omin luvin. Kiitos kutsusta Piiku.



“Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidän bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön,
luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai
lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa!
Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit
mukanasi (Copy/Paste). (Ei ole aivan pakko jakaa :) Esitän kysymyksiä,
mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä
ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä
vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.“

1. Mikä on sisustustyylisi?

Jaa-a. Tämä on aika paha. Taitaa olla jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä. Sinistä ei kyllä ole kuin puusohvassa tällä hetkellä. Viimeksi taidettiin sisustaa vuonna 2006, kun silloisen asunnon olohuone meni uusiksi ja sinne hankittiin uudet kalusteet ja lattia kunnostettiin. Tähän asuntoon tungettiin vanhat huonekalut sopivaan järjestykseen. Turhien tavaroiden vähentäminen olisi päämäärä, kunhan vain miehen kanssa päästään yksimielisyyteen siitä, mitkä ovat turhia tavaroita :D

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?

Kaikki 3 makuuhuonetta on remontoitu, mutta olohuoneessa on eniten yksityiskohtia.









3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Terveyteen omaani tai perheenjäsenten. Matkustamiseen, koska se on ainoa tapa tavata lapsia tällä hetkellä. 

4. Mihin käytät paljon rahaa?

kuten edellä.
5. Mistä onnesta unelmoit?

Aktiivisesta eläkeläiselämästä, kun työ ei enää haittaa harrastuksia.

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Eläkeiän nosto osuisi juuri minun ja mieheni väliin :D

7. Missä asiassa olet tunnollisin?

Olen yleensä tunnollinen asiassa kuin asiassa (paitsi siivoamisessa).
 
8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

Jos virheen tekijä pyytää vilpittömästi anteeksi, silloin melkein kaikki on anteeksi annettavissa. Mutta "Sorry" ei ole anteeksipyyntö. 

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Sosiaalisten suhteiden hoito.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?

Huoltaa autot, talon yms. Ja kun minä nipotan, mies katsoo laajemmasta näkökulmasta ;)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Juhlintaa

Tänään käytiin jälleen missäs muualla kuin lentoasemalla. J palasi asemapaikalleen Brysseliin, M lähti jo viikkoa aiemmin. Joulu tuli ja meni tosi nopeasti. Lahjoissa olivat vahvasti edustettuina kirjat.


Kunhan nyt ensin saan keskeneräiset pois puikoilta, pitää tutustua näihin ihan ajan kanssa.

Joulun jälkeen olivat kummitytön pikkusiskon synttärit. Ja tällä kertaa ne olivat aivan oikeana päivänä (29.12.), joten M pääsi myös mukaan juhlimaan. Valitettavasti neulomani prinsessamekko ei ehtinyt valmiiksi eikä se ole valmis vieläkään. Onneksi 4-vuotias ei varmasti ole kovin pahoillaan myöhästymisestä. Eniten häntä ihastutti uusi nukketalo ja sen kalusteet.

Seuraavat juhlat olivat heti tiistaina (31.12.). Blogimiehen sukulaistyttö meni naimisiin Hollolan upeassa kivikirkossa. Edellisistä häistä olikin jo 5 vuotta ja talvihäissä en ole koskaan ollutkaan. Häiden jatkot olivat loppuun asti suunnitellut alun tulishow'sta vuodenvaihteen ilotulitukseen. J pystyi osallistumaan itse vihkimistilaisuuteen, mutta sitten mahatauti otti vallan. Kirkosta jatkopaikalle ajettiin kodin kautta ja J jätettiin blogikoiran seuraksi. Vuoden 2014 alkaessa J makasi sohvalla vadin kanssa ja blogikoira vessassa pöntön vieressä. Olimme toki sopineet M:n kaverin kanssa, että hän olisi tullut paukkupelkoisen blogikoiran seuraksi, mutta nyt homman hoitikin J.

Kun ajelimme häistä kotia kohti, ilotulitusraketit valaisivat tietä. Olikin vähän erilainen uusi vuosi:)