ss

ss

perjantai 30. joulukuuta 2016

Vielä yksi joululahja

Viimeisin itsetehty joululahja valmistui joulukuun puolessa välissä: sormettomat miehen veljelle. Hän soittelee kitaraa bändissä ja ulkoilmakeikoilla saattavat sormet olla kovilla Suomen kesässäkin. Idea lahjaan tuli kyllä mieheltä, jolle tein vastaavat pari vuotta sitten ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä. Eivät tosin soittotarkoituksessa mutta kaikessa muussa kyllä.

Malli: omasta päästä
Lanka: Novita Woll
Puikot: 3,0 mm

Kuten kuvasta näkyy, näissä ei ole mitään erikoista. Tosin peukalo oli tehty intialaisella peukalokiilalla, mutten huomannut ottaa siitä kuvaa. Nämä piti saada nopeasti pakettiin.

Viime syksynä ostin vakiolankakaupasta hamppulankaa tarkoituksena neuloa tiskirättejä, kosken ole vielä hamppua niiden materiaalina kokeillut. Nyt sitten kaivoin vyyhdin esille ja tein pari rättiä. Tosin kuvaan ei joutanut kuin yksi. Toinen lähti uuteen kotiin heti, kun olin saanut langat pääteltyä. 

Malli: Ananas
Lanka: Hamppu
Puikot: 3,75 mm

Tämä vuosi alkaa olla lopuillaan, joten toivottelen kaikille tänne eksyville:

Oikein hyvää juhlavuotta 2017!                                                


9 kommenttia:

  1. Onnekasta ja Hyvää Uutta Vuotta myös Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kivoja neulomuksia olet tikutellu! Oikein Hyvää Juhlavuotta 2017 myös sinulle Marjut*´¯`•.¸¸.♥

    VastaaPoista
  3. Miten mainio ajatus ja toteutus.....varmasti tarpeelliset! Oikein valoisaa vuotta 2017 - silloin olemme molemmat "iskussa"----eikös....kun vain saisin yhden kortin ajatuksesta kiinni...voi,,,,,

    VastaaPoista
  4. Hienot käsineet! Onnellsita Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  5. Hienot sormikkaat ja varmasti
    käytännölliset soittokeikoilla.

    Oikein onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
  6. Onnekasta kuluvaa vuotta sinulle ♥
    Minäkin olen tehnyt tuommoisia sormikkaita pojalleni, kun ovat kuulemma niin hyvät mökillä ulkotöissä.

    VastaaPoista
  7. Sormettomat on soittokeikoilla ihan ehdottomat. Välillä käytän niitä harkoissakin, jos on sormet kylmät. :)

    VastaaPoista